Hemikuu 2020

Olen saanut kärvisteltyä Helmikuun läpi kunnialla. Nostan hattua, että selvisin 369€:lla nämä 26 päivää mitä tässä on ollut. Tämä kuukausi se vasta kituuttamista olikin, vaikka kuitenkin ihan mukavasti elinkin. :D En tiedä oliko tuo sarkasmia vai mitä.

Nordean wallet-sovellus on kätevä, koska sillä pystyy helposti seuraamaan mihinkä rahaa menee.
Ruokaan käytin tässä kuussa 202.39€, nelisenkymppiä enemmän kuin viimekuussa, mutta olen kolme kertaa käynyt Lidl:in sijaan Citymarketissa mikä selittänee tätä vaikka söin paljon huonommin kuin viime kuussa.

Polttoaineeseen olen käyttänyt 70€, se on riittänyt hyvin työmatkoihin sekä huvireissuun toiseen kaupunkiin ystävääni tapaamaan.

Olen myös käyttänyt rahaa sen verran Alkoon, että illanistujaisiin olen saanut vietyä pullon viiniä tuliaisina sekä olen myös käynyt ulkona kahvilla sekä viinillä tässä kuussa. Tierilläkin ajelin pariin otteeseen sekä vuokrasin pari elokuvaa iTunesista.

Varsinaisesti siis mitään hurjaa en ole voinut tällä rahalla tehdä, koska sitä yksinkertaisesti ei ole ollut käyttää. Onneksi huomenna tulevasta tilistä jää vuokran ja laskujen maksun jälkeen hurjat 800€ jäljelle. Tästä summasta saan heti ainakin 200€ säästöön, lisäksi toinen pakollinen meno on kesärenkaiden osto. Selviän onneksi kahden renkaan ostolla, sillä toinen pari on vielä kelvollinen kesäksi. Tämän kahden kuukauden aikana olen huomannut eläväni jokseenkin ihmisarvoista elämää pienellä summalla, joten olen budjetoinut itselleni ensi kuuksi sen 500€, toki mitä pienemmällä summalla selviän sen enemmän saan taas säästöön pahan päivän varalle sekä niille kuukausille jolloin palkasta jää taas se alle 400€ käytettäväksi. Ihmettelen suuresti etten vielä kertaakaan ole miettinyt luovuttamista näiden kuukausien aikana.

Häpeää ja salailua ihmissuhteissa

Näin ystävänpäivän alla mieleeni juolahti aihe ulosoton aiheuttamasta häpeästä, salailusta ja koko tilanteen hautaamisesta sekä peittämisestä. Mietin, että ansaitseeko ulosotossa oleva onnellista ihmissuhdetta vai täytyykö koko perintäaika viettää yksin ja häpeissään erilaisten tekosyiden varjolla.

Luin muutama vuosi sitten jonkun artikkelin eräästä ulosotossa olevasta naisesta joka kertoi, että aina suhteen vakavoituessa hän ottaa hatkat ja viheltää pelin poikki jottei hänen tarvitse häpeän vuoksi selitellä omaa tilannettaan. Tällaisen kohtalon myös itselleni suunittelin silloin, kun tajusin velkojeni menevän pakosta ulosottoon. Ajattelin etten tule koko velanmaksuaikana ansaitsemaan ketään, koska olen huonompiosainen kuin muut ja ihan omaa tyhmyyttäni olen tähän pisteeseen joutunut jne. jne... Perusteluja ja selityksiä on vaikka kuinka miksi en ansaitse ketään.

Välttelinkin pitkään kaikkea ihmiskohtaktia mikä voisi mennä vakavammaksi kuin ystävyys. En ole päästänyt itseäni ihastumaan kehenkään tai antanut edes kenellekkään kiinnostavalle tyypille mitään singnaalia, että kanssani voisi jotain vakavaa saada aikaiseksi. Monet työkaveritkin olen suututtanut, koska en kelpuuta itselleni heidän loisavia ystäviään. Monet näistäkin miehistä olisin todellakin kelpuuttanut mikäli tilanteeni olisi toisenlainen.

Tällä hetkellä tilanteeni on äitynyt kannaltani hyvin vahingolliseen tilanteeseen ja olen löytänyt itseni pisteestä jossa olen jo jonkun aikaa tapaillut säännöllisesti samaa ihmistä. Ulosoton vireilletuloilmoituksen jälkeen en ole päästänyt itseni kolmansia treffejä pidemmälle, vaan tässä vaiheessa olen aina keksinyt jonkinlaisen tekosyyn mikä siinä toisessa mättää, vaikka ne valheita ovatkin olleet. Lupasin itselleni tämänkin jutun alussa etten päästä itseäni ihastumaan ja peli menee siinä vaiheessa poikki mikäli näin käy, mutta edelleen vaan häntä tapaan ja ajanviettoa sekä tapaamisia suunitellaan. Onneksi tämä toinen ei ole mennyt edes ehdottelemaan mitään vakavaa, koska en haluaisi tämän jutun loppuvan. Parisuhdetta en missään nimessä halua, koska en voisi olla toiselle täysin rehellinen itseni suhteen ja parisuhteen tulee kuitenkin perustua rehellisyyteen. Toivon vaan, että tämä ideaalinen tapailutilanne voisi jatkua siihen asti kunnes toinen kyllästyy ja dumppaa minut, niin pääsen paljon helpommalla, eikä tarvitsisi toisen sydäntä särkeä.

Miksi bloggaan tästä aiheesta?

No siksi, että en ole löytänyt riittävästi aihetta käsitteleviä realistisia blogeja netistä. Lisäksi toivon jonkun saavan tätä kautta vertaistukea ja minulle tämä tuo jonkun paikan mihin purkaa ajatukseni, koska loppupeleissä olen tämän asian kanssa yksin.

Valtakunnanvoudin virasto tietää kertoa, että vuonna 2018 ulosotossa oli yli puoli miljoonaa luonnollista henkilöä, tämä aihe siis koskettaa meistä todella monia. Ulosotto koetaan todella negatiivisena asiana ja siihen liittyy todella paljon häpeää, myös itseni kohdalla. Kotona on lapsesta asti opetettu, että mitä ikinä teetkin niin älä vain menetä luottotietojasi. Itseäni tilanteeni hävettää todella paljon, tunnen olevani toisen luokan kansalainen, vaikka olenkin sitoutunut maksamaan velkani pois ja minulla on vakituinen työpaikka sekä ihan kohtalainen palkka.

Itselläni todettiin keskivaikea masennus samoihin aikoihin, kun aloin velkaantumaan ja hoidin lainojani niin kauan kuin pystyin eli kaksi vuotta. Siinä vaiheessa, kun tajusin etten enää pysty velkaani maksamaan kävin velkaneuvonnassa kartoittamassa tilannettani ja siellä ystävällisen neuvojan kanssa päädyin ratkaisuun, että minulla ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin päästää velat ulosottoon, sillä vanhemmiltani en olisi voinut pyytää apua velkojeni maksuun enkä vieläkään ole asiasta heille mitään sanonut. Kannan tätä kaikkea taakkaa siis yksin, työterveydessä psykiatri antoi minulle diagnoosiksi pitkittynyt keskivaikea masennus viime vuonna sekä sain myös jonkinlaisen ahdistuneisuushäiriödiagnoosin. Eli henkinen terveys on nyt ainakin mennyt. Suunittelen nyt jonkinlaista psykoterapian aloittamista kevään aikana mikäli saan jostain rahaa näihin terapiakuluihin. Sinänsä olen onnekas, että minulla on vakuutus joka loppuen lopuksi sitten korvaa nämä maksut, mutta ennen sitä ne pitäisi kyetä maksamaan itse.

Tällä hetkellä en kykene asiaa itselleni anteeksi antamaan, että ylipäätään otin lainaa vuokranmaksuun sekä muihin peruselämiseen liittyviin kuluihin tai ehkä sitä en anna anteeksi, että minun piti alkaa maksamaan lainaa lainalla. Se on syy miksi nyt olen tässä. Jos olisin tajunnut lopettaa ajoissa ja hakea taloudellista apua jostain, niin velkaa olisi paljon vähemmän ja olisin sen kyennyt maksamaan ennen pitkää ilman ulosottoa. Ehkä jonain päivänä osaan, jaksan ja haluan nähdä ne positiiviset asiat mitä tästä on seurannut, mikäli niitä on.

Nollapiste

Olen miettinyt velka-aiheisen blogin perustamista nyt noin vuoden ajan. Mielessäni on pyörinyt vaikka minkälaisia ideoita, mutta tuntemani itseinho on aina estänyt minua viemästä suunitelmaani loppuun saakka. Nyt tunnen olevani siinä pisteessä, että olen valmis ainakin aloittamaan asian käsittelyn ja reflektoimaan ajatuksiani julkisesti, mutta silti anonyymisti.

Ulosottoni alkoi virallisesti Tammi-Helmikuussa 2019, kun postiluukusta tipahti ulosottoviraston ensimmäinen vireilletuloilmoitus. Näitä kirjeitä tipahteli säännöllisin väliajoin Maaliskuun loppuun saakka, siihen asti kunnes kaikki velkani joita en kyennyt maksamaan oli ulosmitattu.

Ensimmäisen maksusuorituksen palkastani tein kuitenkin vasta Elokuussa 2019, siitä asti olen lyhentänyt velkaani yhteensä 4105,01€ eli kokonaissummasta käytännössä en mitään. Kuukausibudjettini on todella pieni ja olen hämmentynyt miten vähällä ihminen oikeasti pärjää. Tammikuussa rahaa meni päivittäiseen elämään 586€ ja koin eläneeni ihan mukavasti, kävin jopa kaksi kertaa ulkona ystävieni kanssa.

Helmikuuta stressaan jo valmiiksi etukäteen sillä Joulukuussa en tehnyt viikonlopputöitä, joten palkkaan ei kertynyt lisiä ja laskujen sekä vuokran jälkeen käyttööni jää alle 400€, nyt jo valmiiksi närästää, kun mietin miten selviän kunnialla kuun loppuun. Onneksi kaapissa on pulloja joita voi palauttaa ja ostaa niillä ruokaa. Nyt on kuun toinen päivä ja jo odotan kuun loppua, uutta tiliä ja sitä, että tämä ahdistuksen oravanpyörä voisi alkaa alusta.