Kriisi

Nyt on vissiin koko maailmalta lähtenyt sokka irti pahemman kerran. Itseäni ei niinkään tuo Pandemia huoleta, vaikka omaan lähipiiriinikin kuuluu riskiryhmässä olevia. Oman käsitykseni mukaan maalaisjärjellä selviää pitkälle.

Ensinnäkin minua huolettaa kaikki jotka tämän tilanteen vuoksi lomautetaan. Talousahdinko ja kurismus tulee olemaan aikamoinen. Toiseksi minua huolettaa kaikki ne irtisanomiset ja konkurssit mitä tämä vallitseva tilanne aiheuttaa. Kolmanneksi minua huolettaa kaikki jotka ovat kanssani samassa tilanteessa, ulosottovelkaisina siis. Ei meillä ole varaa hamstrata automarkettien kaikkia lihoja tai WC-papereita, meillä on oikeasti varaa vain välttämättömään. Samoin monella eläkeläisellä. Toivoisin tässä tilanteessa jäitä hattuun itse kullekkin.

Sinänsä olen onnellisessa asemassa, että olen koulutukseltani ja työltäni sellaisessa tilanteessa, että työt eivät nyt lopu. Tänään jo aloitin työn tekemisen 100% ylityökorvauksella. Ainut asia mistä olen tilanteessani kiitollinen on se, että kuulun siihen yhteiskuntarakenteen osaan jossa oma panokseni maan turvallisuustilanteen vuoksi on välttämätöntä. Kaikki sympatiani ovat tällä hetkellä pelastus-, poliisi- ja sotilashenkilökunnan sekä SoTe henkilökunnan puolella. Toivottavasti nyt kaikki ihmiset osaisivat arvostaa yhteiskuntarakenteiden välttämättömissä toimissa työskenteleviä ja ennenkaikkea pistäisivät jäitä hattuun.

Masennuksesta

Minulla tosiaan on diagnosoitu masennus, vähän sen jälkeen alkoi myös velkaantumiseni. Olin velkaantuessani opiskelija, kävin satunnaisesti töissä, mutta tuloja minulla oli juurin sen verran, että sain lainaa. Tarvitsin lainaa elämiseen, vuokran maksuun sekä palkattomasta työharjoitteluista aiheutuneisiin kuukausiin jolloin en voinut olla töissä. Rahaa ei työharjoitteluiden aikana tullut mistään ja jollain sitä piti elää ja maksaa laskut. Halusin vain valmistua, jotta pääsen töihin ja saisin maksetua velkani pois. Masennus kuitenkin vain paheni, koska velkaantuminen ahdisti minua ja lopulta olin siinä tilanteessa ettei rahani enää riittäneet maksamaan kulutusluottojen lyhennyksiä.

Tässä vaiheessa hakeuduin työterveyshuollon kautta psykiatrille, ja kyllä tiedän olleeni onnekas opiskelija, koska minulla oli tällainen etuoikeus. Ilman tth:a en tiedä missä nyt olisin. Psykiatri totesi minulla keskivaikean masennuksen ja lievän ahdistuneisuushäiriön, lääkitystäni vaihdettiin ja sain b-lausunnon psykoterapiaan. En kuitenkaan voinut lähteä etsimään itselleni sopivaa psykoterapeuttia, koska minulla ei siihen ollut rahaa, ironista. Pitäisi parantua muttei ole resursseja, koska julkinen puoli ei huoli minua, koska en ole itsetuhoinen. Vuoden taas sinnittelin omillani ja alkuvuodesta hakeudui jälleen työterveyshuollon kautta psykiatrille, jotta saisin uuden b-lausunnon, jotta voisin taas alkaa miettimään psykoterapiaa, nyt onneksi voin hakea siihen toimeentulotukea (eri juttu on sitten, että saanko sitä). Sain taas uuden diagnoosin masennukseen, nyt se on pitkittynyt ja keskivaikea.

Masennus on paska seuralainen, välillä menee tosi hyvin ja välillä tosi huonosti. Tän alkuvuoden oon ollut hyvällä mielellä ja tuntuu, että kyllä tää tästä. Nyt kuitenkin oon taas enemmän alkanut miettimään rahatilannetta ja sitä ettei sitä rahaa ole edes perusarjesta selviytymiseen tulevaisuudessa. Viimeiset kolme päivää olen taas ollut todella ahdistunut. Masennus ja talousvaikeudet ei sovi yhteen. Olisin valmis tekemään melkein mitä vaan, jotta saisin järjesteltyä velkani uudelleen ja maksamaan pienempää erää pois, sillai kuinka normaalit ihmiset lyhentelee lainaansa pankille. Tässä taas tulee tämä melkin mitä vaan, en siis todellakaan ole valmis kertomaan tilanteestani vanhemmilleni, koska häpeän edelleen tilannettani niin paljon. En vain pysty kohtaamaan itä pettymystä minkä heille olen tilanteellani aiheuttanut.

Tekosyitä

Tekosyitä, niitä otetaan vastaan! Yritän tässä juuri keksiä uskottavaa tekosyytä ystävälleni miksi en voi lähteä hänen kanssaan Pääsiäisenä lomalle ulkomaille. Tekosyyt on vähissä, koska kuitenkin minulla on säännölliset tulot ja teoriassa rahaa olisi. Välillä jopa ahdistus ulosmitattavasta summasta, koska ajattelen mitä kaikkea saisin hetken päästä ostettua mikäli tämä summa menisi säästöön. Kuuntelen hieman kateellisena työkavereiden puheita lomareissuista sekä autojen leasingista. Voi kuinka olisin itse opiskeluaikana tajunnut sen ettei minun tarvitse valmistua ennalta määrätyssä ajassa ja on ok mikäli opinnot hieman venyyt, mutta ei. Pakko oli mennä ympäristön paineen ja oman tyhmyyden mukaan. Periaatteessa en tilanteestani voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, koska itse olen saanut elämäni tähän pisteeseen.

Tarkalleen en vielä tiedä minkä tekosyyn keksin ystävälleni, ajatuksia on muutama mutten niitä täällä julkisesti kirjoita sillä paljastumisen pelko ja siitä aiheutunut häpeä on vielä liian suuri. En ole valmis "tulemaan kaapista" ulos ulosottovelkojeni suhteen. Eniten pelkään, että minulta jossain vaiheessa loppuu tekosyyt. Vaisinkin nyt, kun pitäisi uudet kesärenkaat ostaa (onneksi tarvitsen vain kahdet) ja mikäli autoa tarvitsee korjata tai joskus ostaa joku käytetty nyktyisen tilalle, niin mietin miten lähipiirilleni selitän ettei minulla oikeasti ole rahaa, koska säästöön ei käytännössä jää mitään. Toki tämän kuun palkasta yritän optimistisesti saada sen 100€ säästöön muttei sillä käytännössä paljoa juhlita tai autoja ostella.