Pages

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Nollapiste


Olen miettinyt velka-aiheisen blogin perustamista nyt noin vuoden ajan. Mielessäni on pyörinyt vaikka minkälaisia ideoita, mutta tuntemani itseinho on aina estänyt minua viemästä suunitelmaani loppuun saakka. Nyt tunnen olevani siinä pisteessä, että olen valmis ainakin aloittamaan asian käsittelyn ja reflektoimaan ajatuksiani julkisesti, mutta silti anonyymisti.

Ulosottoni alkoi virallisesti Tammi-Helmikuussa 2019, kun postiluukusta tipahti ulosottoviraston ensimmäinen vireilletuloilmoitus. Näitä kirjeitä tipahteli säännöllisin väliajoin Maaliskuun loppuun saakka, siihen asti kunnes kaikki velkani joita en kyennyt maksamaan oli ulosmitattu.

Ensimmäisen maksusuorituksen palkastani tein kuitenkin vasta Elokuussa 2019, siitä asti olen lyhentänyt velkaani yhteensä 4105,01€ eli kokonaissummasta käytännössä en mitään. Kuukausibudjettini on todella pieni ja olen hämmentynyt miten vähällä ihminen oikeasti pärjää. Tammikuussa rahaa meni päivittäiseen elämään 586€ ja koin eläneeni ihan mukavasti, kävin jopa kaksi kertaa ulkona ystävieni kanssa.

Helmikuuta stressaan jo valmiiksi etukäteen sillä Joulukuussa en tehnyt viikonlopputöitä, joten palkkaan ei kertynyt lisiä ja laskujen sekä vuokran jälkeen käyttööni jää alle 400€, nyt jo valmiiksi närästää, kun mietin miten selviän kunnialla kuun loppuun. Onneksi kaapissa on pulloja joita voi palauttaa ja ostaa niillä ruokaa. Nyt on kuun toinen päivä ja jo odotan kuun loppua, uutta tiliä ja sitä, että tämä ahdistuksen oravanpyörä voisi alkaa alusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti