Masennuksesta

Minulla tosiaan on diagnosoitu masennus, vähän sen jälkeen alkoi myös velkaantumiseni. Olin velkaantuessani opiskelija, kävin satunnaisesti töissä, mutta tuloja minulla oli juurin sen verran, että sain lainaa. Tarvitsin lainaa elämiseen, vuokran maksuun sekä palkattomasta työharjoitteluista aiheutuneisiin kuukausiin jolloin en voinut olla töissä. Rahaa ei työharjoitteluiden aikana tullut mistään ja jollain sitä piti elää ja maksaa laskut. Halusin vain valmistua, jotta pääsen töihin ja saisin maksetua velkani pois. Masennus kuitenkin vain paheni, koska velkaantuminen ahdisti minua ja lopulta olin siinä tilanteessa ettei rahani enää riittäneet maksamaan kulutusluottojen lyhennyksiä.

Tässä vaiheessa hakeuduin työterveyshuollon kautta psykiatrille, ja kyllä tiedän olleeni onnekas opiskelija, koska minulla oli tällainen etuoikeus. Ilman tth:a en tiedä missä nyt olisin. Psykiatri totesi minulla keskivaikean masennuksen ja lievän ahdistuneisuushäiriön, lääkitystäni vaihdettiin ja sain b-lausunnon psykoterapiaan. En kuitenkaan voinut lähteä etsimään itselleni sopivaa psykoterapeuttia, koska minulla ei siihen ollut rahaa, ironista. Pitäisi parantua muttei ole resursseja, koska julkinen puoli ei huoli minua, koska en ole itsetuhoinen. Vuoden taas sinnittelin omillani ja alkuvuodesta hakeudui jälleen työterveyshuollon kautta psykiatrille, jotta saisin uuden b-lausunnon, jotta voisin taas alkaa miettimään psykoterapiaa, nyt onneksi voin hakea siihen toimeentulotukea (eri juttu on sitten, että saanko sitä). Sain taas uuden diagnoosin masennukseen, nyt se on pitkittynyt ja keskivaikea.

Masennus on paska seuralainen, välillä menee tosi hyvin ja välillä tosi huonosti. Tän alkuvuoden oon ollut hyvällä mielellä ja tuntuu, että kyllä tää tästä. Nyt kuitenkin oon taas enemmän alkanut miettimään rahatilannetta ja sitä ettei sitä rahaa ole edes perusarjesta selviytymiseen tulevaisuudessa. Viimeiset kolme päivää olen taas ollut todella ahdistunut. Masennus ja talousvaikeudet ei sovi yhteen. Olisin valmis tekemään melkein mitä vaan, jotta saisin järjesteltyä velkani uudelleen ja maksamaan pienempää erää pois, sillai kuinka normaalit ihmiset lyhentelee lainaansa pankille. Tässä taas tulee tämä melkin mitä vaan, en siis todellakaan ole valmis kertomaan tilanteestani vanhemmilleni, koska häpeän edelleen tilannettani niin paljon. En vain pysty kohtaamaan itä pettymystä minkä heille olen tilanteellani aiheuttanut.